Nykyisten sotekuntayhtymien eli tulevien hyvinvointialueiden hallinto on päässyt paisumaan suhteessa aivan liian suureksi. Ylisuuri hallinto vaikeuttaa asiakkaiden kohtaamista monella tavoin: hallinto tarkoittaa aina lisääntyvää byrokratiaa ja erilaisten lippujen ja lappujen täyttämistä, joita nykyään usein exceliksi kutsutaan.
Keusoten alueella ollaan tätä nyt harjoiteltu pari vuotta. Keusotea muodostettaessa käytännössä ketään esimies- tai hallintoasemassa olevaa ei enempää irtisanottu kuin siirretty oikeaan asiakastyöhön. Luotuun hierarkiaan sopimattomista henkilöistä tehtiin erityisasiantuntijoita, joille sälytettiin jonkinlaisia kehittämis- tai kontrollitehtäviä.
Tämä on johtanut siihen, että keski- ja ylimmän johdon koko aika menee erilaisiin keskinäisiin palavereihin, ja todellinen ruohonjuuritason työn johtaminen on pelkästään lähiesimiehen ja asiakkaita kohtaavan henkilökunnan käsissä.
Sinällään oikein Keusotessa tilannetta on lähdetty ratkaisemaan itseohjautumisella: se tarkoittaa, että ilman käskyttävää esimiestä työryhmä itsessään ottaa vastuun asiakkaista ja tekemisistään sekä toteuttaa sen parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä on hyvä ja oikein.
Nyt on vain purettava turha hallinto pois. Oma arviona on, että hallinnosta on otettava puolet pois. Nykyinen hallinto ei tuota enää lisäarvoa asiakkaiden kohtaamiseen, vaan on taakkana organisaatiolle.
Luultavasti suurin osa vähennyksestä voidaan tehdä siirtämällä tutkinnon omaavat hallinnon tekijät, kuten sosiaalityöntekijät, sosionomit, sairaanhoitajat, lähihoitajat ja lääkärit suoraan asiakkaita kohtaavaan työhön. Loppujen osalta voi vielä katsoa uudelleen kouluttautumismahdollisuuksia sote-alalle ja käyttöä eri tehtävissä.
Näin jatkossa Keusoten eli Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen ihmisarvoiset palvelut tuotetaan itseohjautuvissa tiimeissä, joita tukee vain mahdollisimman pieni, valmentamiseen ja taustaprosessien ylläpitoon keskittyvä hallinto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tässä blogissa kunnioitetaan hyvää keskustelua, hyvää dialogia. Öyhöily ja muu ihmisarvon vastainen kommentointi ei saa tilaa